Antaa talven tulla
Kuura nurmella on melko näkyvä mittari, joka kertoo että on aika aloittaa pihan ja parvekkeen talvikuntoon laitto.
Syksyllä ennen routaa riittää pihassa ja parvekkeellakin puuhaa. Lehtien haravoinnin lisäksi voit vielä aivan loistavasti istuttaa kukkasipuleita ja taimiakin. Nurmikonkin mittaa voi vielä viilata. Sopiva talvehtimispituus on n. 5 cm. Sen pidemmäksi ei ruohoa kannata jättää koska pitkässä ruohossa viihtyvät myyrät ja home.
Talvisuojaus
Ilmojen selkeästi viilennyttyä talvenarat kasvit suojataan. Köynnösten versot kannattaa taivuttaa maata vasten ja suojata havuilla, lehdillä tai esim. Kekkilän talvensuojaturpeella. Liian aikainen peittely edistää kasvitautien leviämistä, joten suojaa kasvit vasta sään selvästi kylmennyttyä ja maan routaantumisen jälkeen.
Märkyys on monesti kohtalokkaampaa kuin kylmä.
Liika märkyys saattaa koitua ruukuissa olevien kasvien kohtaloksi esim. parvekkeella tai terassilla.
Ruukkuun kertynyt vesi vaurioittaa jäätyessää juuria. Kun ruukun multa on kuivahko ei ole mitään ongelmaa talvettaa perennoita, pensaita, puita tai mitään muutakaan ruukussa. Aremmat kasvit kannattaa suojata pakkaspeitteellä, mutta myös lumi toimii ruukkukasvien kohdalla eristeenä. Jos käytetään pakkaspeitettä, myös ruukuissa olevat kasvit suojataan vasta pakkasten tultua ja päivälämpötilankin pysyessä miinuksen puolella. Liian aikainen suojaaminen saa homeen ja kasvitaudit villiintymään peitteiden suojissa.
Kevätsuojaukseenkin voi varautua jo nyt
Keväinen aurinko on aina odotettu, mutta sen vaikutukset ikivihreille kasveille saattaa olla kohtalokkaat. Aurinko käynnistää nopeasti haihdutusreaktion, mutta koska maa on roudassa eivät kasvit saa vettä ja niitä uhkaa nopeasti kuivuminen. Talvisista vaurioista suurin osa muodostuukin juuri kevätauringosta.
Nyt tuntuu varsin kaukaiselta ajatukselta tuo kevät suojaus, mutta suojaverkko ja pidikkeet kannattaa hankkia jo nyt.
Havujen ympärille voi myös jo nyt syksyllä viritellä pidikkeet, sillä keväällä niitä on huomattavasti vaikeampi asentaa jäiseen lumen peittäämään routaiseen maahan.
Älä jätä puutarhaa jyrsijöiden armoille
Viitteitä runsaasta myyrätalvesta 2011-2012 on ollut nähtävissä.
Ne on niitä vinkkejä joihin kannattaa suhtautua varsin vakavasti, ettei puutarhassa olisi keväällä suuria yllätyksiä.
Hedelmäpuiden lisäksi myös monet lehtipuut maistuvat myyrille ja jäniksille. Puiden runko suojataan kierittämälle rungon ympärille muovinen spiraali. Varmista, että spiraali tulee aivan puun tyveen, koska myyrä syö runkoa aivan maan rajasta.
Jäniksiä vastaan asetetaan puun ympärille n. 1,5 m korkea verkko. Talven aikana on kuitenkin syytä käydä tallaamassa lunta puun ympäriltä, jottei jänikset yllä hedelmäpuiden alaoksille korkeasta kinoksesta ja samalla myös myyrien pääsy runkojen lähelle vaikeutuu.




