Urosen puutarha
Yritys on perustettu 1954, jolloin valmistui ensimmäinen kasvihuone Jämsän Kaipolaan. 1958 aloitettiin kukkakaupan pito Jämsässä, ja vuonna 1967 kukkakaupan yhteyteen tuli hautaustoimisto. Vuodesta 1997 yrittäjinä ovat olleet Kalle ja Kaisa Uronen.
Tervetuloa tutustumaan yrityksemme verkkosivuihin
www.urosenkukka.fi
Puutarha
Urosen Puutarhalla on kasvihuonepinta-alaa yhteensä 3 500 m². Kasvihuonekurkun tuotantoala on 2 200 m², josta puolet on myös talvituotannossa. Kurkut markkinoidaan Jämsän Jokilaakson kauppoihin ja jyväskyläläiseen tukkuliikkeeseen.
Kukkia tuotetaan 1 300 neliön alalla. Tammi-maaliskuussa hyödetään leikkotulppaaneja oman kukkakaupan myyntiin. Keväällä viljellään runsas valikoima ruukku- ja ryhmäkasveja ja amppelikukkia. Leikkoruusua tuotetaan keväästä syksyyn. Jouluksi viljellään joulutähtiä, amarylliksiä, hyasintteja, leikkotulppaaneja ja azaleoja.
Taimia myydään suoraan puutarhalta toukokuusta heinäkuun alkuun saakka. Tuolloin myynnissä on myös perennoja, puita ja pensaita, multaa sekä puutarharuukkuja. Puutarhalla on istutuspalvelu asiakkaan ruukkuihin. Muina aikoina puutarhan kukat myydään oman kukkakaupan kautta.
Urosen puutarhan taimia myydään myös Padasjoen Taulussa sijaitsevassa taimimyymälässä, joka on avoinna äitienpäiväviikosta heinäkuun alkuun. Taulun myymälässä on myös perennoja sekä puita ja pensaita.
Kukkakauppa ja hautaustoimisto
kukkakauppa ja hautaustoimisto sijaitsee Jämsän keskustassa osoitteessa Koskentie 11, Jämsä. Liikkeessä sidotaan ammattitaidolla hääsidontatyöt, hautajaiskukat, hautavihkot ja seppeleet sekä kimput ja asetelmat onnitteluun ja muistamiseen. Myymme myös suojaruukkuja, kortteja, adresseja, hautalyhtyjä, hautakynttilöitä yms. Kukkatoimitukset kotiosoitteisiin, yrityksiin, siunaustilaisuuksiin jne. Kukkien tilaukset puh. (014) 718 272, tai sähköpostilla kukkakauppa@urosenkukka.fi. Tarjoamme kymmenien vuosien kokemuksella laadukkaita hautausalan palveluita, laajan arkkuvalikoiman sekä Kaavin Kiven laadukkaita ja tyylikkäitä hautakiviä.
Urosen Puutarha
Kovasintie 11,
42220 KAIPOLA
Puhelin (014) 761 116


