Valloittavat pääsiäiskukat
Pääsiäisruohot vihertää ja narsissit loistavat auringon keltaisina muistuttaen pian koittavasta vihreydestä ja puutarhakaudesta. Kevät lupaili jo tuloaan etelässä, mutta valkoinen hanki peittää taas maiseman. Tänä vuonna koti koristellaan pääsiäisenä keväisillä kukkasilla kevään odotuttaessa itseään.
Lakaise lumet rappuselta
ja päästä pääsiäinen paikalle.

Yhdistelemällä sipulikukkia ja kevään ensimmäisiä kivikkokasveja saa uutta ilmettä pääsiäisen istutuksiin.
Virittele inspiroivan iloinen kevätistutus rappusille oven pieleen tai kranssina oveen. – Keinoja on lukemattomasti. Anna mieliuvitukselle lupa irrotella. Perinteiset narsissit ja krokukset saavat aivan uuden ilmeen kun kiepautat ne kranssiin ja ripustat oveen. Sipulikukat viihtyvät viileässä ja kukkivatkin kauniisti viikkoja ulkona. Keväinen ruukkuistutus rappusella toivottaa myös kotiintulijat tervetulleeksi. Istutuksissa voi hyödyntää matalia tulppaaneja, erilaisia narsisseja tai pieniä sipulikukkia kuten kookuksia ja helmililjoja. Myös orvokki pärjää hienosti ulkona pienestä pakkasesta huolimatta. Sipulikukat tulevat toimeen vähällä mullalla ja niukalla kastelulla. Yhdistelemällä eri kukkia ja hauskoja värikkäitä astioita saat perinteisilläkin kasveilla aivan uuden raikkaan ilmeen.
Sisätiloissa lämpimässä sipulikukat kukkivat nopeammin. Pidempään kestäviä keväisiä kauniita pääsiäisen kukkia sisälle on esim. tulilatvat, krysanteemit, gerberat , muurikellot, hortensia, ruukkulilja. Kevään pirteän vihreyden saa nopeasti myös tuomalla maljakkoon koivun oksia joissa silmut avautuvat nopeasti. Yhdistämällä kukat raikkaisiin ruukkuihin tai somistamalla ne nauhoilla saa näppärästi ja nopeasti pääsiäisen tunnelmaa.
Leikkokukatkin voi asetella hauskasti laseihin ryhmitellen koivun- tai pajunoksien kanssa. Tietysti perinteiset tiput ja pääsiäimunat kuuluvat koristuksiin.

Narsissit ovat raikkaita ja kauniita lasimaljaan istutettuina. Kestävämpiä sisälle on esimerkiksi gerberat, hortensiat ja tulilatvat



